Parasta 100-vuotiaalle Suomelle

Syksyinen tervehdys sinulle, koskilainen!
Vietämme parhaillaan Suomen itsenäisyyden satavuotisjuhlavuotta. Äskettäin jaossa ollut Hyvä Sanoma -lehti on osa helluntaiseurakuntien Parasta Suomelle -hanketta ja seurakunnan lahja jokaiseen paikkakunnan talouteen.

Seurakuntamme on toiminut Valkeakoskella jo yli 60 vuoden ajan. Toimintamme on monipuolista, ja se on tarkoitettu kaikenikäisille. Meillä on kahdesti viikossa tilaisuus, jossa on musiikkia, rukousta ja Sanan julistusta. Lisäksi on nuortenilta yläkouluikäisille ja sitä vanhemmille ja varkkikerho alakoululaisille. Teemme myös säännöllistä koulutyötä paikkakunnallamme. Järjestämme vierailuja, teemapäiviä ja muita tapahtumia sekä itsenäisesti että yhdessä muiden kaupunkimme seurakuntien kanssa. Tilaisuutemme ovat avoimia kaikille, ja tahdomme toivottaa sinut tervetulleeksi niihin. Myös kirpputori on tärkeä työmuotomme. Voit tutustua meihin näillä nettisivuillakin; täältä löydät yhteystietomme.

Suomen valtion historiaan kuuluu sekä kovia että hyviä aikoja aivan kuin myös meidän jokaisen henkilökohtaiseen elämään. Fyysisen vapautemme hinta isänmaassamme on ollut kallis. Siniristilippu liehuu edelleen sen merkiksi, että Jumalalla on hyvä suunnitelma sinua ja rakasta kotimaatamme varten. Meidän on vain tartuttava kiinni tähän suunnitelmaan ja lahjaan, joka toteutui Jeesuksen puhtaassa elämässä ja hänen kuolemassaan Golgatan ristillä. Hengellisen vapautemme hinta oli siis myös äärettömän kallis. Koska hauta on tyhjä, elämä jatkuu.

Itse sain kokea tämän ihmeen noin yhdeksän vuotta sitten, kun otin tämän lahjan vastaan Jumalalta uskon kautta. Olin tallannut Koskin katuja noin 30 vuotta ja yrittänyt täyttää sydämeni tyhjyyttä monin eri tavoin. Kun löysin Jeesuksen tuoman armon ja anteeksiannon, sain kokea käsittämättömän vapauden. Elämäni sai tarkoituksen ja uuden suunnan. En ansainnut sitä, en voinut tehdä mitään muuta kuin ottaa vastaan. Nyt elämäni on hyvän Isän kädessä. Hän ratkaisi menneisyyteni, nykyisyyteni ja tulevaisuuteni. Toivon, että tämän lehden sivuilta saisit ammennettua Jeesuksen tuomaa toivoa ja rakkautta elämääsi.

Sinua siunaten, Timo Havia, seurakunnan vanhimmiston jäsen