Timo koki suurimman kevään yli 10 vuotta sitten

”Haluan laittaa päivityksen elämästäni näin kirkkaan kevätpäivän iloksi.
Olen nähnyt elämässäni aika monta kevättä ja aina vaan se saa minut ihmettelemään mahtavaa luontoa ja valoa. 
Suurimman kevään sain kokea reilu 10 vuotta sitten, kun todellinen valo tuli sisimpääni ja valaisi minut. On jotenkin ympäripyöreää sanoa, että tulin silloin uskoon, mutta yritän avata tätä vähän.” Näin kirjoitti Timo Havia facebookissa maaliskuisena sunnuntaina. Hänen luvallaan ko. päivitys julkaistaan myös tällä palstalla.

Muistan vieläkin elävästi päivän ja viikon, kun kaikki tapahtui. Olin ollut mies, joka esimerkiksi viihtyi baareissa ja jonka suun täytti päivittäin karskit jutut. Olin kaivannut elämääni muutosta ja todella halusin sitä, mutta en ollut löytänyt voimaa siihen. Olin alkanut tutustua Raamattuun ja joitakin hapuilevia rukouksiakin olin heitellyt ilmoille. Olin alkanut uskoa Raamatun Jeesukseen, mutta kamppailin itsekkyyteni, ylpeyteni ja kaveripiirini tähden Häntä vastaan. Tuli kuitenkin päivä, jolloin olin valmis antamaan elämäni Hänelle. Polvistuin kotini lattialle ja pyysin Hänet elämäni Herraksi.

En nähnyt mitään valtavia tähtiä tai salamoita, mutta koin valtavaa rauhaa. Olin epäluuloinen, mutta uskoin, että Jeesus voi tehdä jotakin elämässäni. 
Meni jokunen päivä, niin eräällä kaverillani oli synttärikemut, jossa oli tarjolla alkoholia ja nämä oli yleensä olleet minulle kuin mannaa. Avasin ensimmäisen oluttölkin ja maistoin siitä. Tuntui oudolta, että en enää halunnutkaan sitä. Jätin sen pöydälle, söin ruokia ja muita mitä oli tarjolla, mutta alkoholi ei enää maistunut minulle. Suustani tuli puheissa edelleen kirosanoja, koska ne olivat kuuluneet puheisiini, mutta nyt joka kerta, kun laukaisin ”voimasanoja” koin, että jokin viilsi sisälläni ja ne maistuivat pahalta suussani. Tuntui oudolta, että en halunnut enää kiroilla. Lähdin juhlista kotiin ja olin täynnä iloa ja rauhaa. Koin valtavaa rakkautta sisälläni.

Todella jotakin uutta oli syntynyt sisälläni ja se oli pysyvää laatua!
Siitä eteenpäin olen saanut kokea monia tällaisia prosesseja, joissa ”vanha Timo” on väistynyt ja uusi on tullut tilalle. En ole täydellinen ja olen edelleen matkalla, mutta sen tiedän, että Jeesus on täydellinen ja Hän voi kaiken, koska Hänellä on valta!
Jos sinä kaipaat muutosta elämääsi, niin ota yhteyttä. Haluan auttaa sinua kohtaamaan ja kokemaan Jumalan. 
Siunattua päivää kaikille!