Se löytyi – Lea on kiitollinen Jumalan huolenpidosta

Lueskelin lehteä, silmiini osui uutinen Roosa nauha -kampanjasta. Sanoin ääneen, että ’siitähän tulee justiinsa 14 vuotta, kun SE löytyi’. Tämä herätti hilpeyttä aamiaispöydässä, koska meneillään oleva ’Se löytyi’ Missio 2022 -kampanja on ollut ajankohtaisempi puheenaihe meidän huushollissa. Olen tehnyt siis monenlaisia löytöjä. Taidanpa tarinoida tässä parista sellaisesta.

Synnyin perheeseen, jossa uskoa elettiin todeksi niin arkena kuin sunnuntaina. Raamatun kertomukset tulivat tutuiksi, rukouksesta tuli luonteva tapa jutella Taivaan Isälle ja kotipitäjäni pieni seurakunta tuli rakkaaksi jo pienestä pitäen. Varsin pian kuitenkin ymmärsin, että vanhempien usko ei riitä, vaan minun pitää itse ratkaista suhtautumiseni hengellisiin asioihin.

Olin 9-vuotias lettipäinen tyttö, kun kotitaloni pihapiirissä pidettiin seurakunnan leiri. Viimeisenä iltana halusin antaa elämäni Jeesukselle ja puolestani rukoiltiin. Se löytyi! Ehkä se ei liioin hukassa ollutkaan, tuskin syntilistanikaan oli järin mittava, mutta silloin tein tietoisen valinnan: haluan seurata Jeesusta.

Saman löydön ja valinnan olen tehnyt monissa elämänkäänteissä. Nuorena aikuisena olin erään kerran tiukan valinnan paikan edessä. Valvoin yön miettien, mitä elämältäni haluan. Laitoin vaakakuppeihin asioita: mistä jään paitsi / mitä hyödyn, jos olen uskossa. Seuraavana päivänä menin tapaamaan mummoani. Hän totesi heti: ”Siinähän sinä olet, kun minun piti niin kovasti rukoilla sinun puolestasi viime yönä!” Vau, yli 9-kymppinen mummoni oli tilanteestani tietämättä tuntenut sydämessään tarvetta rukoilla puolestani. Se löytyi jälleen! Taivas oli kiinnostunut minusta, pienestä ihmisestä. Silloin leirin viimeisenä iltana isäni kaappasi minut tiukkaan syleilyynsä ja onnitteli hyvästä päätöksestä. Myöhemmin olen usein tuntenut aivan kuin Taivaan Isä olisi kietonut suojaavat käsivartensa ympärilleni.

Joskus olen kuullut lapsesta asti uskossa olleiden valittelevan, että ei ole kerrottavana suuria muutoskertomuksia. Itse olen kiitollinen, kun voin kertoa Jumalan huolenpidosta ja uskollisuudesta sekä johdatuksesta pienissä ja suurissa asioissa. Olen saanut rukousvastauksia, mutta niitä on myös jäänyt tulematta tai vastaus on tullut eri muodossa kuin odotin ja toivoin.

Matkan varrelle on mahtunut tyyntä ja myrskyä, paatti on keinunut joskus enemmän, joskus vähemmän. Usko ei ole säästänyt minua huolilta ja murheilta, mutta se on tuonut rohkeutta ja toivoa, voimaa kohdata isompiakin koettelemuksia. Se löytyi – Jumalan antama rauha näissä tilanteissa.

Jumalan huolenpitoa sain kokea erityisesti alkuriveillä mainitussa omakohtaisessa Roosa nauha -kokemuksessa. 14 vuotta sitten se löytyi: kainalopatti. Hakeuduin sen vuoksi tutkimuksiin ja minulla todettiin rintasyöpä. Lapseni oli tuolloin 1v3kk ja olin juuri lopettanut imettämisen. Rintapatit olisivat sen vuoksi jääneet havaitsematta, mutta tuo kainalopatti oli kuin suojelusenkelin siiven hipaisu. Kaikissa tutkimuksissa ja näytteissä se patti todettiin lopulta vaarattomaksi, mutta johdatti oikeaan diagnoosiin! Kahdesta leikkauksesta ja sytostaattihoidoista selvisin suht helpolla. Sairastaessani kuulin, että ystäväni, joita en ollut tavannut vuosiin, olivat alkaneet rukoilla puolestani tietämättä erityistä syytä. Henkisesti rankimpina hetkinä näin unen, josta sain voimaa ja toivoa tuleviin päiviin. Monia ihmeellisiä asioita tapahtui noina aikoina. Se löytyi – rakastava Taivaan Isä pimeimpinä päivinä.

Olen löytänyt Vapahtajan. Olen löytänyt lähteen, josta voin ammentaa voimaa, toivoa, rohkeutta, yli ymmärryksen käyvää rauhaa. Rohkaisen sinuakin etsimään ja löytämään!