Kolmas kerta toden sanoi, kun Katri tuli uskoon

Katri Laaksonen on syntyperäisiä valkeakoskelaisia tai ”koskilaisia”, kuten paikalliset asian ilmaisevat. Hän kasvoi tavallisessa kolmilapsisessa perheessä, joka ei ollut erityisen uskonnollinen. Kiitollisena Katri muistelee, että lapsena äiti opetti rukoilemaan iltarukouksen.

”Kolmas kerta toden davsanoi”, näin Katri kertoo uskoontulostaan. Nuorena rippikoululaisena uskonasiat koskettivat ensimmäisen kerran pintaa syvemmältä. Usko kuitenkin hiipui, koska rippikoulun jälkeen ei löytynyt paikkaa, missä olisi kasvanut uskossaan. Seuraavan kerran nämä asiat tulivat lähelle kolmekymppisenä, elämän käännekohdassa ja kriisin keskellä. Tuolloin Katri kaivoi esiin rippikoulusta saamansa Uuden Testamentin. Aikansa Katri luki siitä evankeliumeja ja etsi vastausta sydämensä kaipaukseen, mutta jälleen hengelliset asiat hautautuivat taka-alalle.

 

Nelikymppisenä tuli se kolmas kerta. Jälleen voimistui kaipaus Jumalan puoleen.  Erään kerran Katrin silmiin osui kirpputorilla kaunis musta kultareunainen Raamattu. ”Ostanpa tämän, kun en kuitenkaan koskaan saa vihkiraamattua”, hän ajatteli. Kirpputorilöytö ei jäänyt pölyttymään, vaan sen sisältö alkoi kiinnostaa. Hän myös törmäsi uskovaan mieheen, joka kertoi Jeesuksesta. Tällä kertaa Katri ei antanut tilaisuutensa valua hiekkaan, vaan rohkeni yksin ollessaan rukoilla ja pyytää Jeesusta elämäänsä syntien anteeksiantajana ja vapahtajana. Katri kertoo, että sysäyksenä uskoontulolle ei niinkään ollut musertava synnintunto, vaan kaipaus jostakin paremmasta. Myöhemmin hän kertoo toki joutuneensa tekemään ”tiliä” eletystä elämästään, Jeesuksen avulla.

Elämä on yllätyksellistä: myös unelma vihkiraamatusta toteutui. Aikanaan Katri päätyi naimisiin sen saman miehen kanssa, joka hänelle oli kertonut Jeesuksesta. Yhdessä miehensä kanssa Katri kertoo kasvaneensa uskossaan. Tätä kasvua on tukenut myös muutaman vuoden takainen opiskelu raamattukoulussa, jonne lähtemiseen Katri koki sydämessään selkeän kehotuksen.

Katri iloitsee, että Raamatussa on 365 kertaa mainittu lause ”Älä pelkää!” Vuoden jokaisena päivänä tämä lupaus on voimassa! ”Ole rohkea ja luja, älä pelkää, äläkä lannistu. Herra, sinun Jumalasi, on sinun kanssasi kaikilla teilläsi.” (Joos. 1:9) Nyt Jeesus on täyttänyt Katrin sydämen kaipauksen: Jeesus on jatkuvasti vierellä, Hänelle voi kertoa kaiken, Hän auttaa, Hän on kuollut syntien vuoksi. Hän antaa yliluonnollista rakkautta sellaisiakin kohtaan, joita omin voimin ei ehkä jaksaisi rakastaa. Katri kertoo, ettei ole pelännyt kuolemaa ennen uskoontuloaankaan, mutta nyt hän ainakin tietää, mikä odottaa kuoleman jälkeen!

Raamattu on Katrille rakas kirja. Sieltä löytyy vastauksia, lohdutusta ja ohjeita elämään. ”Sinun sanasi on totuus” (Joh 17:17) Kaikille ihmisille on annettu kaipaus sydämeen, tyhjä kohta, johon etsitään täytettä monenlaisista vaihtoehdoista. ”Voi, kunpa ihmiset ymmärtäisivät, että vastausta ei tarvitse etsiä kaukaa, vaan Jumalan sanasta löytyy totuus. Tämä maa on täynnä Raamattuja, kaivakaa ne esiin ja lukekaa”, Katri patistaa.

”Lähestykää Jumalaa, niin hän lähestyy teitä” (Jaak. 4:8), Katri kehottaa lopuksi ja toivottaa kaikki tervetulleeksi seurakuntaan. Sieltä Katrin löytää milloin kirjamyynnistä, milloin keittiöstä, milloin mistäkin palvelustehtävästä.