Pirkanmaalla maskisuositus

Julkaistu 29.9.2020

Pirkanmaan koronaepidemia kiihtymisvaiheessa

Pirkanmaan koronaepidemia on THL:n luokituksen mukaisesti kiihtymisvaiheessa. Pirkanmaan alueellinen pandemiaohjausryhmä suosittelee sen vuoksi koko maakunnassa kasvomaskien käyttöä tilanteissa, joissa turvavälien pitäminen ei ole mahdollista.

Maakunnan alueella käytetään kasvomaskia muun muassa joukkoliikenteessä, kulttuuri- ja urheilutapahtumissa (esimerkiksi teatterit, konsertit, musiikkiesitykset ja jääkiekko-ottelut sekä muut urheilutapahtumat), uskonnollisissa tilaisuuksissa sekä ulkotapahtumissa, jossa ei voi pitää riittävää etäisyyttä.

Noin puolessa Pirkanmaalla syksyn aikana todetuista tartunnoista tartunnan lähteen henkilöllisyys on tiedossa. 85:ssa prosentissa tiedetään, mistä tartunta on saatu.

Aikavälillä 17.8.-27.9. on todettu 165 uutta koronatapausta. Sadassa tunnetussa tartuntaketjussa 23 tartuntaa on saatu perheiden sisältä, 23 työpaikalta, 15 koululaisilla varsinaisen koulutyön ulkopuolelta, 13 opiskelijoiden vapaa-ajan yhdessäolosta, 12 hoitolaitoksesta ja viisi yökerhoista. Loput olivat perhejuhlista. Pienillä lapsilla ei ole todettu Pirkanmaalla yhtään tartuntaa.